sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Norwegian Totoro Mittens

Löysin arkistoistani Ravelrystä tulostamani Totoro-lapasten ohjeen ja ajattelin vihdoin viimein aloittaa niiden tekemisen. En olekaan aikaisemmin tehnyt kirjoneuletta, mutta alku vaikuttaa ainakin lupaavalta. :)

Tarkoituksena oli kyllä, etten olisi enää näin keväällä aloittanut uusia lapasia, mutta tällä neulontatahdilla ne varmastikin valmistuvat juuri sopivasti ensi talveksi. ;)

Laitan kuvia sitten kun Totoro alkaa paremmin hahmottua...

keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

Ailin lapaset

Eilen valmistuivat nämä jo kauan sitten aloittamani lapaset. Ehkä pääsevät ensi talvena sitten käyttöön. Malli on sekoitus oman mummini aikanaan käyttämää mallia sekä netistä löytämääni Ailin lapaset -ohjetta. Lankana 7 veljestä ja mielestäni näistä tuli sillä aavistuksen liian paksut. Muutamaan kohtaan tuli myös virheitä, joita en osannut korjata, mutta eipä tuota käytössä varmaan edes huomaa...

Puikoille pussi

Tällainen puikkopussi valmistui muistaakseni viime kesänä. Ohje löytyi Villilangasta ja sitä mukaillen syntyi oma versioni. Kuva kääntyy jostain syystä väärinpäin, enkä osaa sitä korjata. Ehkä tuosta kuitenkin selvän saa.